Siitä on jo muutama viikko, kun kävin elokuvissa katsomassa Kaurismäen Le Havren. Silti elokuvan värimaailma ja kuvasto säilyvät mielessäni. Kulahtanut nahkatakki, turkoosi rahtilaiva, veivattavalla mekanismilla toimiva puhelin, kaunokirjoituksella tehty pikkuliikkeen mainosvalo, hämyinen kuja, kellertävä leninki.
Elokuvan aihehan on hyvin ajankohtainen ja kantaaottava: maahanmuutto. Sadunomaiset piirteet ja herkullisen väriset kuvat tuovat sanomaan yllättävää tehokkuutta. Kaurismäen elokuvien - kuten tämän uusimmankin - kuvastoon liitetään usein sana nostalgisuus. Jäin kuitenkin pohtimaan, mistä ajan kuva tulee, ja mikä on realistista ajan kuvaa ja mikä ei?
Ei kai nykyaikanakaan kukaan pakota viettämään aikaa Facebookin ääressä, syömään tehotuotettua, räikeillä muovikuoseilla pakattua ruokaa ja viettämään iltoja mainoskanavia katsellen ja viikonloppuja ostoskeskuksissa kierrellen! Jostain syystä haluan ajatella, että Kaurismäen kuvasto voi edustaa myös tätä aikaa. Le Havressa esiintyy veivattava puhelin, mutta myös kännykkä. Le Havressa on pieniä putiikkeja ja baareja, mutta on niitä ihan Suomen Turussakin. Ja kuin kiusallaan elokuvassa vilahtelevat eurot, jotka tuntuvat vihjaavan: Tämän elokuvan kuvastossa ei ole kyse pelkästään nostalgiasta!
Saa kai kauniit asiat ja esineet säilyttää ja iskelmämusiikkia kuunnella. Ajan kuvia on monenlaisia - vain mielikuvitus on rajana.
No comments:
Post a Comment