Päivikki Alaräihä ja yllättävä elinvoima

Vielä on yksi Kulkulupa-tapahtuman satoa oleva juttu julkaisematta, joten tässäpä tulee!
  

Humoristista viivankäsittelyä teoksessa "Untitled",
muste ja puuväri paperille 2011.

Päivikki Alaräihä jakaa työtilan Salli Partasen kanssa Manilla-tehdasrakennuksessa. Alaräihä ja Partanen ovat Kulkulupa-tapahtumaa varten toteuttaneet seinämaalaukset kahteen työtilansa seinään. Tapahtuman jälkeen seinät on taas maalattava valkoisiksi työskentelyrauhan takaamiseksi. Heti sisään tullessa katse kiinnittyy Alaräihän seinään maalaamaan karvaiseen käteen. Kirkkaan keltaiseksi maalatulle pohjalle mustalla värillä toteutettu humoristinen, karvainen käsi näyttää kurkottavan tai haparoivan jotain korkealta. On aivan pakko kysyä Alaräihältä, mistä hän on saanut idean tähän elementtiin. 

Alaräihä aloittaa kertomalla, että itse asiassa hän oli katsellut omaa kättään, ja tuuminut sen olevan aika karvainen. Alaräihä kuitenkin kertoo, että häntä on jo pidemmän aikaa kiinnostanut karvat ja karvaisuus, ja opiskeluaikana Turun Taideakatemiassa hän kuvasi usein hiuksia. Mielenkiinto on mahdollisesti lähtenyt alun perin siitä, kun hän on katsellaan etsinyt ympäristöstä erilaisia viivoja. Kollega Partanen kommentoi väliin, että hänen mielestään Alaräihän piirustusjälkikin muistuttaa karvaa, ja että tämä olisi mahdollisesti sen vuoksi mieltynyt karvoihin. Alaräihä kertoo, että häntä kiinnostavat yllättävät yhdistelmät, ja esitteleekin teosta, jossa on hohtavan vaaleanpunainen paita ja musteella piirretyt karvaiset kädet. Yllättävästä ristiriidasta huolimatta teos on mielestäni hyvin kaunis ja harmoninen. Kysyn, onko karvaisuuden kuvaaminen Alaräihältä yhteiskunnallinen kannanotto, kun ottaa huomioon, miten paljon karvattomuus on nykyään muotia sekä naisilla että miehillä. Alaräihä myöntää, että hän ei pidä karvaisuutta rumana, vaan hänen mielestään karvan kasvu on merkki elinvoimaisuudesta. Usein elinvoimaisuus yhdistetään luonnon kiertokulkuun ja kasvuun, mutta esimerkkejä elinvoimaisuudesta voi löytää lähempääkin – vaikkapa omaa kättä tutkaillen!

Karvaisten käsien ja hohtavan pinkin kontrastia teoksessa sarjasta "Romance",
muste ja guassi paperille, 2011.

Elämän jokaikinen sävy ja enemmänkin

Klima Kalima Turun Seudun Musiikkiopiston konserttisalissa 3.10.2011

Kalle Kaliman luonteva esiintyminen vahvistaa tunnelmaa.

Hengenvaarallista! Ei, en ole yrittänyt kävellä keskeneräisellä Myllysillalla (se on sitäpaitsi onneksi jo valmis). Enkä ole koettanut ajaa mäkiautolla alas Kaskenmäkeä kello viiden ruuhkan aikaan. Olen sen sijaan ollut tajunnanräjäyttävällä keikalla. Kun kuulija kyllästetään heti alkuunsa aivan käsittämättömän upeilla saundeilla, ja sitten kahden tunnin ajan vain ladataan lisää, lisää ja lisää, ei ole ihme, ellei sitä pienen kuulijapoloisen sielu ja ruumis kestä!

Klima Kaliman keikka Turussa on vastakohtaisuuksien, äärimmäisyyksien ja kontrastien ilta. Miten on mahdollista vaihdella tyylilajia niin mielipuolisesti mutta samalla niin selkeästi? Miten on mahdollista soittaa kaikkea, mitä maailmaan voi hurjimmillaan mahtua - tehden sen kuitenkin niin, että kuulija keskittyy vain ja ainoastaan yhteen fraasiin kerrallaan? Miten on mahdollista esittää täydellisesti harkittu kokonaisuus, joka kuitenkin on samalla täynnä ilmavuutta, leikkiä ja mielikuvitusta? En tiedä - Kaliman musiikki herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Keikan edetessä kuitenkin selviää, että kun kovista saundeista siirrytään herkkiin säveliin ja toisinpäin, molemmat korostuvat. Kun tiukka groove muuttuu pittoreskiin tunnelmointiin ja toisinpäin, kumpikin tulee esiin. Mikään ei ole huitaistua, keskeneräistä tai toimi pelkästään välineenä. Tätä on intensiteetti!

Porukkaa on paikalla kiitettävästi - kaikki istumapaikat ovat täynnä. Klima Kaliman levyt tekevät myös hyvin kauppansa. Kulttuuripääkaupungin ja sen asukkaiden puolesta voi olla ylpeä. Kaksituntisen keikan puolivälissä yhtye pitää tauon, jonka aikana lämminhenkinen Kalima ei huilaa vaan seurustelee kuulijoiden kanssa. Myös luontevat spiikkaukset tiivistävät keikan tunnelmaa entisestään. Moitteen sanaa ei yksinkertaisesti tipu. Säästettäkööt ne mainstream-musiikkia varten.

Super hyper harmonia!

Matti Kujasalo Porin taidemuseon hallissa 30.9.2011 - 15.1.2012

Etelärannassa näkyvät  jo syksyn merkit.

Porin taidemuseo on aina ollut tyylikäs näyttelypaikka. Nyt kuitenkin Matti Kujasalo on onnistunut rakentamaan Porin taidemuseon halliin näyttelyn, joka juuri tässä tilassa ja juuri tämän tilan kanssa muodostaa suorastaan aukottoman kokonaisuuden. Kujasalo toteaa avajaispäivän Satakunnan Kansan haastattelussa Porin taidemuseo olevan paras tila, jossa hänen teoksensa ovat olleet esillä. Taiteilijan innostus luoda kokonaisuudesta täydellinen näkyy. Rauhaa ja selkeyttä hehkuvat näyttelytyöt hitsautuvat niin luontevasti yhteen näyttelytilan kanssa, että katsoja alkaa teosten lisäksi kiinnittää huomiota myös valkoisiin, geometrisen suoriin ja keskenään risteileviin kattoparruihin, mustiin, kaareviin ikkunanpuitteisiin ja - enpä olisi ikinä uskonut - valkoisena hohtaviin näyttelytilan seiniin! Eleettömällä harmoniallaan Kujasalo on saanut Porin taidemuseon hallin hehkumaan.

Teoksilla ei ole nimiä, jotta nimet eivät ohjaisi liikaa katsojaa.

Matti Kujasalo on tunnettu konstruktivismiin pohjautuvasta taiteestaan. Taidemuseonjohtaja Esko Nummelin kirjoittaa näyttelyn esitteessä: "Kujasalon taide perustuu ankarasti karsittujen ilmaisukeinojen äärimmäisen kurinalaiseen käyttöön. Hänen tuotannossaan toteutuu se matematiikasta ja tulevaisuuden tutkimuksesta tuttu havainto, että kaaos ei tarkoita epäjärjestystä. Kaaos on erityinen järjestyksen muoto, kompleksinen järjestys."

Harmoniaa, selkeyttä, järjestystä kaaoksessa.

Mitä on väri? Maalauksen opinnoissa perinteisesti opetetaan, että mustaa ja valkoista tulee käyttää varoen. Valkoinen helposti peittää alleen muut sävyt ja saattaa antaa kuoliniskun koko teokselle. Musta sen sijaan... onko se väri laisinkaan? Mustaa mieluummin käytetään usein karmiininpunaisen ja preussinsinisen, kahden kylmän ja voimakkaan värin sekoitusta. Kujasalon näyttelyn esitteessä taiteilija kertoo: "Kun aloin pelata pinta-alojen välisillä suhteilla ja päädyin maalaamaan vain mustalla ja valkoisella, aloin mieltää myös mustan ja valkoisen nimenomaan väreiksi." Kujasalon harras tutkimustyö tekee kokemisen katsojalle helpoksi: ei puhettakaan, että näyttely olisi väritön - päinvastoin! Tässä maailmassa, jossa infoähky, melu ja runsaudenpula uhkaa joka paikassa, Kujasalo onnistuu ikään kuin virittämään katsojan aistit värien kokemiselle. Ja useiden mustavalkoisten töiden jälkeen maalaus, jonka reunat hohtavat keltaisena tai kolmiulotteinen teos, jonka laitimmaiset reunat ovat vaaleanpunaiset... kuin kirsikoita kakun päällä!

Näkökulmalla on merkitystä - kirjaimellisesti. 

Mustaa, valkoista, ja päivänvaloa.

Ensimmäistä kertaa kattoparrut näyttävät kauniilta.

Kujasalon näyttely pitää konstruktivismin lisäksi sisällään optisen taiteen elementtejä. Ihmisen havaintojärjestelmän rajoja kartoitetaan ja koetellaan Kujasalon teosten parissa kuitenkin ilman vaaraa migreenistä. Nämä teokset ovat kauniita. Ja kokemus kauneudesta vain vahvistuu, kun Kujasalon töitä katselee läheltä, kaukaa, oikealta ja vasemmalta.

Matti Kujasaloon taiteilijana sekä hänen taiteeseensa voi tutustua myös 23.11.2011 klo 18.30 Porin taidemuseossa pidettävässä tilaisuudessa, jossa taidemaalari ja kriitikko Petr Rehor keskustelee taiteilijan kanssa teemalla Vapaus ja valinta.