Musiikkitalon uumenissa

Yksityiskohta Musiikkitalon julkisivussa on toteutettu hillitysti.

Musiikkitalo. Siitä puhuttiin rakennusvaiheessa niin paljon, että jossain vaiheessa kyllästyin seuraamaan keskusteluja. Mutta sitten, kun rakennus tuli valmiiksi ja siellä alkoi soida musiikki, mielenkiintoni heräsi uudelleen. Akustiikkaa kehuttiin kovasti. Erinomaista, akustiikkahan on kaikki kaikessa. Mutta toki kiinnostavaa on myös, miltä rakennus näyttää ja millainen tunnelma siellä on, ja onko se toimiva ottaen huomioon se tarkoitus, mikä rakennuksella on alun alkaen ollut. Ulkonäkö ja tunnelma ovat kriteerejä, joilla ulkopuolinen ensin alkaa mitata taloa, käytännöllisten seikkojen tärkeyttä ei pitäisi kuitenkaan unohtaa - niitä on näin suuressa hankkeessa väkisinkin valtava määrä.

Lähestyn musiikkitaloa Kiasman nurkilta. Ulkoapäin rakennus ei hätkäytä. Mutta sen tiesinkin jo etukäteen. Hätkäyttäminen ei ole ollut tarkoituksenakaan. Suunnittelukilpailun voittaneen ehdotuksen tekijöiden ideana on ollut, että uudisrakentamisella tulee eheyttää ja rauhoittaa Töölönlahden alueen yleisilmettä.

Suomalainen luonto on läsnä Musiikkitalon kuvastossa.

Alakerran sisustus tuo mieleen jäkälän.

Mutta heti sisään tultaessa jokin minussa liikahtaa. Aivan kuin korvani virittyisivät oikealle taajuudelle auttaakseen minua vastaanottamaan ja aistimaan musiikkia koko kehollani. Ja tästä vaikutelmasta johtuen mieleeni palautuu länsimaisen taidemusiikin ihanuus: sen aitous ja juhlavuus, pehmeys ja vahvuus samaan aikaan. Hiukan vähemmän runollisesti sanottuna musiikkitalon tunnelma tekee minuun vaikutuksen!

Sisääntuloaulan veistoksessa metsä ja metalli elävät rinnakkain.

Kiertelen pitkin musiikkitalon käytäviä. Tunnelma ei katoa. "A mezza voce" - puoliääneen - voittaneen ehdotuksen nimi kuvaa talon tunnelmaa hyvin. Hillittyä, tyylikästä, uudenlaista. Tämä lasi ei ole puoliksi tyhjä, vaan puoliksi täynnä. Mitäs tässä vielä fiilistelen ja ihmettelen - tännehän on päästävä kuulemaan musiikkia!