Rytmikästä jatkoa!

Hei sinulle, joka olet eksynyt tähän vaikeasti löydettävissä olevaan blogiin! Blogi toimi minulle kokeiluna, millaista olisi kirjoittaa juttuja kulttuurielämästä. Mukavaahan se oli, mutta painiskelin koko ajan sellaisen ristiriidan kanssa, kirjoittaako artikkelityyppisesti vaiko henkilökohtaisella tavalla. Koska en tätä ristiriitaa saanut sovitettua ja muutenkaan teksti ei syntynyt sillä tavalla suoraan sydämestä niin kuin sen minusta pitäisi tulla, olen päättänyt jättää tämän leikin nyt ainakin toistaiseksi. Ehkä - ja luultavasti palaan kirjoittamiseen jossain toisessa vaiheessa!

Tässä vielä sähköpostitse tehty, jazzkitaristi ja -säveltäjä Kalle Kaliman haastattelu. Enjoy!

Mikä on suhteesi Aki Kaurismäen elokuviin? Entä elokuviin ylipäätään?

"Elokuvat ovat minulle tärkeä inspiraation lähde. Joskus yhteydet kuvaan auttavat kuulijaa saamaan kosketuksen uuteen musiikkiin."

Kolme sanaa, mitä sinulle tulee mieleen aiheesta "jazz"?

"Rytmi, improvisaatio, yö."

Mitä sinulle merkitsee mielikuvitus?

"Sillä voi pelastaa maailman ja lentää saturnukseen."

Mitä musiikkia itse kuuntelet?

"Kaikkea mitä saan käsiini, morton feldmania, d´garya ja sufjan stevensia olen kuunnellut viime päivinä."

Mikä sinua inspiroi tällä hetkellä?

"Lasteni mielikuvitus."

Millainen fiilis jäi Turun keikasta? Entä Suomen Goethe-kiertueesta?

"Turussa oli erinomainen tunnelma. koko kiertueesta jäi oikein hyvä fiilis."

Milloin sinut nähdään seuraavaan kerran Suomessa?

"Soitan Tum Festissä 17-18.2 Olavi Trion vieraana ja Leo Wadada Smithin kanssa."

Mikä on suhteesi juridiikkaan? Oletko kenties saanut juridiikasta jotain, mitä olet pystynyt käyttämään musiikin tekemisessä?

"Juridiikka oli pitkä sivupolku joka on varmasti tuonut jotain. Selkäkipujen lisäksi ymmärtämys yhteiskunnasta kasvoi."

Yhtenäisyyden hengessä

Etualalla Mikko Helevä, taustalla Adam Nussbaum.

In the Spirit of Unity - Mikko Helevä Quartet Turun Seudun Musiikkiopistolla 14.12.2011

Ah, mikä nautinto keskellä harmaata joulukuuta, töistä ja kaamoksesta väsyneenä, vaihtaa vedenpitävät vaelluskengät sirompiin saapikkaisiin ja perusveska värikkääseen pikkulaukkuun ja suunnata musiikkiopistolle nautiskelemaan valmiiseen pöytään täysi kattaus elävää jazzia. Huippulaatuinen musiikki tekee kyllä arki-illasta juhlan - oli musiikkityyli sitten juuri omaan makuun sopivaa tai ei.

Tunnelma sisällä on lämminhenkinen - sali ei ole täynnä, mutta senpä vuoksi paikalla ovatkin todelliset jazz loversit. Hammond-urkuri Mikko Helevä on kutsunut mukaansa soittamaan taitavat muusikot: amerikkalaisen huippurumpalin Adam Nussbaumin sekä kotimaiset taiturit trumpetisti Jukka Eskolan sekä tenorisaksofonisti Jussi Kannasteen. Suurin osa illan kappaleista on Larry Youngin, jonka Unity-levystä keikan nimikin on peräisin. Lisäksi kuullaan muun muassa Joe Hendersonin ja Woody Shawn tuotantoa. Oma suosikkini kappaleista on Shawn Zoltan, jonka Helevä kertoo olevan säveltäjä Zoltan Kodalyn klassisen musiikin inspiroima.

Helevä Quartetin soiton vivahteikkuus pehmeistä mutta silti vahvoista saundeista hillittömään revittelyyn, bändin jäsenten tarkka ja aina tilanteen tasalla oleva yhteispeli, sekä improvisaation lämmin huumori sykähdyttää jäätyneimmänkin (vai sanoisiko räntään turtuneimmankin) sydämen. En tiedä, kuinka tarkkaan Helevä on Unity-sanan merkitystä pohtinut, mutta yhtenäisyys kyllä toteutuu hienosti sekä ohjelmistossa että bändin soitossa.

Aurinkoa blogeissa

Sfumato-blogi sai jo jokin aika sitten lahjan syvällistä VapaudenTie-blogia pitävältä Angelilta. Lämmin kiitos tunnustuksesta!

Tunnustus tulee jakaa eteenpäin kahdelletoista blogille, jotka ovat täynnä rakkautta ja aurinkoa, blogiystäville, joiden seuraaminen on ilo.

Sfumato kiittää seuraavia inspiroivia ja tunnelmallisia blogeja:


http://hekuma.blogspot.com

http://katve.blogspot.com

http://heli-innala.blogspot.com

http://rufouslyblue.blogspot.com

http://pienivihko.blogspot.com

http:karmiininpunainen.blogspot.com

http://nokkonen.wordpress.com

http://tiinahumaloja.blogspot.com

http://punainenananas.blogspot.com

http://hurmioitunut.blogspot.com

http://vivereest.blogspot.com

http://www.kaunispaivatanaan.com

http://momentousmoment.blogspot.com

Carl Larsson - oman elämänsä sankari?

Carl Larsson - Unelmia harmoniasta 16.9.2011–8.1.2012 Turun taidemuseossa

Kävin katsomassa Carl Larssonin teoksista koostuvan näyttelyn. Turun taidemuseossa esillä olevan näyttelyn

on sanottu olevan Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohtia. Myös kävijämäärien perusteella kyse on tosiaan jostain erityisestä. Minulle Larssonin näyttely ei ole ollut sellainen asia, mitä olisin erityisesti odottanut, mutta olihan tämä toki nähtävä!

Katsottavaa riittää. Teoksia on runsaasti ja niissä on paljon yksityiskohtia. Ensimmäiseksi ihmettelen tekotapaa: näin pikkutarkkoja vesivärimaalauksia en ole varmaan koskaan nähnyt. Myös näyttelyn ripustus on taitava. Teokset on jaoteltu selkeisiin ryhmiin tai aikakausiin, ja jokaisesta teemasta on sopiva määrä taustatietoa.

Näyttelysaleissa kiertäessäni minulla on kumman ristiriitainen tunne. Taiteilija on ilmiselvästi halunnut kuvata kauniita asioita: maalaiselämää, perheidylliä, kaunista sisustusta, taiteilijan työtä parhaimmillaan.Minä en kuitenkaan koe tätä harmoniaa, enkä hurmioidu päätä pahkaa kelluen ihanissa ruusunpunaisissa unelmissa. (mitä välillä kyllä takuulla taidenäyttelyissä teen!) Luulen, että kyse on siitä, että Larssonin maalaukset ovat hyvin lähellä kuvitusta.  Nykytaidetta katsoessa saa usein hyvin paljon tilaa omalle tulkinnalle ja voi kokea, miten taideteos muodostuu lopullisesti vasta omassa päässä, ja miten oma luovuus saa siivet. Larssonin teoksia katsoessa sen sijaan tuntuu, kuin hän olisi ajatellut jotenkin tietävänsä paremmin kuin vastaanottaja. Tiedä häntä! En halua mennä arvostelemaankaan.

Näyttelyssä pohdin myös ironian merkitystä taiteessa. Missä kulkee ironian ja söpöilyn raja? Onko ironisti aina fiksumpi vai voiko suloisia kuvia vakavissaan loihtiva taiteilija olla vakavasti otettava? Entä kuinka tosissaan Larsson oli aiheidensa ja tyylinsä kanssa?

Larssonin aihevalinnat herättävät muitakin kysymyksiä. Kertooko lähellä olevien asioiden - itsensä, oman perheensä ja kotinsa - kuvaaminen omahyväisyydestä vai puhtaasta kunnioituksesta omaa elämää kohtaan? Vaiko kenties jostain muusta? Larssonin omakuvat ovat vähän tärkeilevän näköisiä. Tämä tosin voi johtua siitäkin, että Larsson on maalannut itseään peilin kautta, jolloin kasvoihin väkisinkin tulee tarkasteleva ja viekas ilme, kun piirteitä koettaa havainnoida mahdollisimman tarkkaan. Ja toisaalta - miten hienoksi pukeutunut ja omaa kuvaansa peilistä maalaava mies eroaa vaikkapa nykyajan tyylibloggareista, jotka sulostuttavat nettiselailuamme upeilla kuvillaan?

Näyttelyn nimenä on Unelmia harmoniasta. Minua kiinnostaa, missä kohtaa unelmat ja todellisuus kohtaavat. Kuinka paljon se on meistä itsestämme kiinni? Onko unelmien saavuttaminen ollut Larssonin aikana vaikeampaa kuin nykypäivänä? Mistä unelmamme kertovat? Loppukaneettina täytyy sanoa, että mielenkiintoinen näyttely, vaikka ei ihan sillä tavalla kuin olin odottanut!

Kaamoksen ääniä

Puiden tarinointia Turun puistojen marraskuisissa öissä ja illoissa...

Marraskuun draama

Syksy on kääntymässä talveksi. Värit muuttuvat. Keltainen valo on poissa, ja vaaleanvihreälle saa jättää hyvästit useiksi kuukausiksi. On kuin jonkinlainen draaman aika olisi alkanut. Paljaat mustat oksat valkeana kuultavaa taivasta vasten luovat kontrastia. Paljas märkä maa valmistautuu vastaanottamaan kimmeltävän lumipeitteen. Kaupunki hiljenee, kun siniharmaa utu verhoaa kaiken syleilyynsä. Jännittävää kauneutta. Kuka muka uskaltaa väittää marraskuuta ankeaksi? 

Päivikki Alaräihä ja yllättävä elinvoima

Vielä on yksi Kulkulupa-tapahtuman satoa oleva juttu julkaisematta, joten tässäpä tulee!
  

Humoristista viivankäsittelyä teoksessa "Untitled",
muste ja puuväri paperille 2011.

Päivikki Alaräihä jakaa työtilan Salli Partasen kanssa Manilla-tehdasrakennuksessa. Alaräihä ja Partanen ovat Kulkulupa-tapahtumaa varten toteuttaneet seinämaalaukset kahteen työtilansa seinään. Tapahtuman jälkeen seinät on taas maalattava valkoisiksi työskentelyrauhan takaamiseksi. Heti sisään tullessa katse kiinnittyy Alaräihän seinään maalaamaan karvaiseen käteen. Kirkkaan keltaiseksi maalatulle pohjalle mustalla värillä toteutettu humoristinen, karvainen käsi näyttää kurkottavan tai haparoivan jotain korkealta. On aivan pakko kysyä Alaräihältä, mistä hän on saanut idean tähän elementtiin. 

Alaräihä aloittaa kertomalla, että itse asiassa hän oli katsellut omaa kättään, ja tuuminut sen olevan aika karvainen. Alaräihä kuitenkin kertoo, että häntä on jo pidemmän aikaa kiinnostanut karvat ja karvaisuus, ja opiskeluaikana Turun Taideakatemiassa hän kuvasi usein hiuksia. Mielenkiinto on mahdollisesti lähtenyt alun perin siitä, kun hän on katsellaan etsinyt ympäristöstä erilaisia viivoja. Kollega Partanen kommentoi väliin, että hänen mielestään Alaräihän piirustusjälkikin muistuttaa karvaa, ja että tämä olisi mahdollisesti sen vuoksi mieltynyt karvoihin. Alaräihä kertoo, että häntä kiinnostavat yllättävät yhdistelmät, ja esitteleekin teosta, jossa on hohtavan vaaleanpunainen paita ja musteella piirretyt karvaiset kädet. Yllättävästä ristiriidasta huolimatta teos on mielestäni hyvin kaunis ja harmoninen. Kysyn, onko karvaisuuden kuvaaminen Alaräihältä yhteiskunnallinen kannanotto, kun ottaa huomioon, miten paljon karvattomuus on nykyään muotia sekä naisilla että miehillä. Alaräihä myöntää, että hän ei pidä karvaisuutta rumana, vaan hänen mielestään karvan kasvu on merkki elinvoimaisuudesta. Usein elinvoimaisuus yhdistetään luonnon kiertokulkuun ja kasvuun, mutta esimerkkejä elinvoimaisuudesta voi löytää lähempääkin – vaikkapa omaa kättä tutkaillen!

Karvaisten käsien ja hohtavan pinkin kontrastia teoksessa sarjasta "Romance",
muste ja guassi paperille, 2011.